sunnuntai 22. lokakuuta 2017

Viva Las Vegas

Multa on nyt pari semmosta ihmistä jotka tietää mitä kaikkea tapahtu reissussa, pyytäny että mie tän Las Vegas jutun kirjottasin ja tässäpä mie sitten naputtelen.  Varoituksen sananen...tästä jutusta tullee piiiiiitkä ja sisältää paljon kuvia. Kuten sanottu, reissussa tapahtu yhtä jos toista...se tuppaa olemaan niin että ko mie liikahan niin sattuu vähän outojaki sattumuksia =D

Toisaalla jo sanoin että tämä reissu oli mulle tosi ISO juttu monestaki syystä, eikä vähiten siks että maalaistyär pääs eka kertaa reissuun. Miehän en ole matkustellu, ei ole persaukisela ollu rahhaa. Terveys ei ois antanu myöden ko jossain kohtaa kauppaan pääsy oli luxusta
Teiniajan unelma täytty. Lisäks vielä että tämmösille reissuille sitä pätäkkää tarttis enemmältiki ja kaikkia näistä ei sais rahalakkaan PartyLite tekee hommat isosti ja tyylillä. Suoramyyntifirmoissa nää matkat kuuluu hyvin tehyn työn palkittemiseen.

Mie en kirjota tätäkään tyylillä elvistely...vaan on vain niin magee jakaa kokemus ihmisille ja tässä samalla käydä läpi kokemaansa once in the lifetime kokemusta. Jokaisella näitä tekevällä on sama mahollisuus tehä itelleen reissu ja sitä mie rakastan. Mullaki tavallisella perus persaukisella juntilla oli mahollisus johon tartuin.

Pittää lähtiä liikkeelle siitä ku mie olin sen päätöksen tehny että mie haluan tuonne PartyLiten matkalle. Heti kun tuli tieto mihin hotelliin siellä majotutaan yläkuvassa ole Wynn, mie tulostin tuon alotuskuvan isona (2 A4 paperia), laminoittin sen ja kiinnitin seinään mun tietokoneen yläpuolelle.
Aina ko mie istahin koneelle mie tuijotin kuvaa ja mietin että tuonne mie MEEN!

Ihmismieli on jännä värkki, kun sie siirrät sen unelman/asian mitä haluat, visuaaliseen muotoon niin sie alat toimimaan niin oot fokusoitunu siihen asiaan. Ei ne unelmakarttojen teot ihan huuhaata ole.
Ei net tosin toimi niin että sie teet unelmakartan ja ootat että kaikki tapahtuu vain...just like that (napsauttaa sormiaan)! Ei vaan kyllä sie sen työn jouvut tekemään että sie sen päämäärän saavutat, mutta kun se on aina sun silmissä ja mielesä niin jovain sie alat toimimaan niin että sie sen saavutat!

Kun se päivä koitti että mie sinne matkale lähtöä tein...oliha se jännää, maalaistyär lähtee oikiasti isole kirkole. Pelottiki se vähän, net jokka minut tuntee, tietää että mulle on luotu tuuria...sitä huonoa semmosta ja heti kahmalo kaupala.

Reissua ennen oli tapahtunu tää kaikki: Jääkaappi, hella ja miehen kännykkä hajos. Mun laukku varastettiin mukanaan lompakko, avaimet ja kännykkä. Mun järjestelmäkamera tippu Kemijoen pohojaan.
Voitte siis uskoa että vähän hermostutti lähtiä ja jokku kanssa matkustajista jo tuumas jotta uskaltavakkohan het lähtiä sammaan konneeseen mun kans...no lähti net.

Helsigistä met lensimä Lontooseen jossa oli koneen vaihto ja sieltä sitten kohti Vegasta...no siinä ku met oltiin koneeseen menossa niin muut kuvas yhtä konetta ikkunan läpitte ja mie se tyhymänä kysymään että mitä kummaa tet tuota konetta kuvvaatta, ihan normaalin näkönen iso kone.
Se oli niitä konneita jokka mie miellän niiksi jokka tipahtavat...se oli semmonen osaks kaks kerroksinen. No joku siinä sitten tuumaamaan että pittäähän se kuvata millä met lähemä lentään.
Mie otin pari askelta taaksepäin ja tuumasin että miehän en tuone lähe, tuo ei voi pysyä ilimasa...no lähihä mie silti.

Olikohan se liene kaikkineen 16 tuntia siitä ko met Helsingistä lähettiin, että met Vegasiin laskeu'uttiin...hiton monta tuntia kuitekki.
Taas mie sanon että minut tuntevat tietää kuinka mie olin kauhuissani matkan kanssa...että mitenkä se mie paheinen nikotinisti pärjään tuon lennon...mutta voittako kuvitella, minen tarvinu yhen yhtä nikotiinipurkkaa ees. Vegasin kentällä siinä ulkona mie seisoin tupakki käesä ja mietin että sytytänkö ollenkaan...no sytytinhä mie.

Kentällä siirryimä busseihin, pittää täsä välisä sanoa että meitä PartyLite ihimisiä oli jotain 800 henkilöä siellä...kahessa erässä tulima kohteeseen. Meitin kans samassa koneessa oli ainaki Ranskalaisia.
Se lämpö mikä sielä oli vastassa...sielä isola kirkola, oli kuulkaa hivelevä...kello oli jottain 11 illalla ja lämpöä semmoset +35 °C.

Hotellille menimä niin se oli järkyttävän iso, olinha mie lukenu mutta ei sitä lukemastaan tajua kuin iso. Huoneita on joku 2500 kappaletta, on oma järvi, ravintoloita vaikka son kuinka paljo ja olipa oma teatteriki hotellisa. Liikkeitä jos mitä...oli Luis Vuittonia, Cartieria jne....net oli sen näkösiä liikkeitä että pelotti kävellä ohikki ko pelkäs että jo se maksaa.
Kuva on Wynn hotellista sisältä, ns kauppakadulta




Meilä oli tervetulotapahtuma siellä yhdessä tilassa ja sinnehä mieki suunnistin muitten mukana.
Siihen mennessä kaikista parasta maailmassa oli tää vati

Vatissa oli kosteita pyyhkeitä rullala, kurkkusiivuja ja lienekkö tuo sitte mintunlehtiä. Se tunne ko sai tuon pyyhkeen sai pyyhkiä hikisiä kasvoja ja kaulaa...se oli oikiasti taivaallista!


 



Tervetulotilaisuuessa oli ruokaa ja juomaa...sielä meille jaettiin huoneiden avainkortit, Amex kortit joihin oli ladattu 100$ rahaa ja linja-autokortti sille aikaa ko met sielä olima.

Tilaisuuesta lähimä sitten suunnistaan kohti huoneita. Miekö sieltä lähin niin Tumppi, PartyLiten kuvaaja huikkas:"Maarit hei, eikö ookki vähän niinkö Pohjanhovin aula Rovaniemelä"
"Joo mutta niin h-vetin vähän" mie vastasin.

No kunhan mie vihdoin löysin paikan missä on hissit...niin jouvuin toteaan että ei sinne hisseile niin vain mennä...siellä oli "portsari" joka tsekkas jokaisen avainkortin ennenkö pääs hisseile.
Siinä matkala olin muuten huulipyöriänä katellu sitä hotellin kasinoa...jumankaut niitä pelikoneita oli silmän kantamattomiin...se kasino on kooltaa kuulema jalkapallokentän kokonen.

Huonekaveri Katri meiän puolen hissiaulassa







Pieni osa kasinoa...tosi pieni, tuo soli se mun tupakkahuone =D


Heti sillon ekana iltana met lähimä seikkaileen kaupungille ja syystä että Katrilla ja hänen suunnalta tulleella pariskunnala oli laukut hukkapiilohävöksissä ja pakko oli tietty saada hammasharjat yms.
Mun laukku oli ONNEKS toimitettu huoneeseen.
Olihan se huikia ko lähimä huoneesta ulos niin jotain puol kilometriä sai kävellä että met olima ees hotellista ulkona.

Kunhan kauppareissu oli tehty ja siellä tietekki mie jo johonki hörhöön törmäsin...yhtäkkiä mun eteen tunkastiin semmonen selhviekepakko kännyineen ja mies tuumaa takaa SMILE...mie saatoin irvistää ja puristin laukkua tiukemmin kainaloon. No siis sittekko met sieltä huoneeseen pääsimä takas niin se oli äkkiä suihkuun ja petiin kömpiminen. Huone oli muuten aikaste huikee kans...2 semmosta 120 cm leveetä sänkyä jokka oli niin korkiat että sai kiikkua nukkumaan. Huoneen ulkoseinä oli kokonaan ikkunaa ja kerros oli 33 HUI!

Uni maistu makialta...kunnes...joskus yölä met herättiin paukkeeseen ja kun meilä oli jääny meiän ikkunaverhot auki...niin näimä että sielä on ilotulitus jossain. Hetken tuijotima sitä näytelmää ja jatkoima unosia. Oli muuten melkosen upiat näkymät ikkunasta



Aamula sitten ku heräsimä ja mie katoin puhelimen viestit...en nyt muista kuka kamu oli laittanu viestin että mitenkäs muuten se sun reissu voi alakaa ko että sielä räjäytetään hotelli.
Se ilotulitus mihin met yölä heräsimä, liittyki siihen että Vegasissa purettiin hotelli räjäyttämällä. Harmi vaan ku emmä tienny etukätteen...se ois meinaan näkyny meiän ikkunoista.

Suunnistima sitten aamusta aamiaiselle ja voi pojjaat mikä puffetti siellä oli...siellä oli tarjolla KAIKKEA. Pizzazta oikiaan kinkkuun...siis siellä oli sälli potkan kans ja leikko paloja jos halus...oli puuroa, marjoja, kalaa, äyriäisiä, kanaa...KAIKKEA.
Kuva on otettu paikasta jossa ensimmäisen aamun aamiainen nautittiin


Meillehän kävi vähän ohrasesti, kuinka ollakkaan...met söimä siihen malliin että piti pyöriä pois tuolta ja seuraavan kerran tuli näläkä vasta illasta.

Seuraavaks suuntasima kaupoile äkkiä hakemaan muule porukale bikineitä ym uimavermeitä...ja sen jälkeen altaale.
Oli sielä vain kuuma...mittari huiteli yli +40°C ja betonilekko astu nin tuntu että jalakapohojat pallaa.
Näkymä hotelliin oli aikaste huikia




Päivä kuljailtiin hotellilla ja lähimaastossa, käytiin tien toisella puolella olleessa kauppakeskuksessa ym.
Myöhäsestä iltapäivästä suunnistima sitten Stripin eteläpäässä sijaitsevaan merkkiliikkeiden outlet kauppakeskukseen, joka oli niin järkyttävän iso että en vieläkään oikein tajua kuin iso se oli.
Siellä oli kauppoja joka lähtöön...mutta yllättävän hintavaa vaikka outlet liikkeitä olivat.
Parissa paikassa läks vähän lapasesta...Guessin liikkeessä enemminki




Tuolla sit kävi se mitä mie pelekäsin...mie eksyin, ekaks muusta porukasta, sitten ihan yleisesti.
Muu porukka halus veskiin ja on muuten hippasen yllättävää että veskit on melekosen kortilla, niitä ei tosiaankaan joka nurkan takana ole.
Mie menin ulos paheille ja muut veskiin...jahka mie olin tupakkani polttanu ja lähin muun porukan perään niin ehä mie mittään veskiä löytäny...jatkoin matkaa. Tuli aukio josta läks useempia käytäviä...menin yhtä käytävää ja löysin taas itteni aukiolta...ja eiku seuraavaan käytävään ja sitteppä mie en ennää tiennykkää mistä tulin.

Haahuilin kännykkä käesä ja oottelin että Katri soittaa tai laittaa viestiä. Joku mies jolla oli myyntipiste semmosella käytävällä...niitä oli joka käytävällä ja heti palijo....no tää mies sitten kysys että Can I help you. MIe siihen sönkkäämään että jos et ole taikuri joka taikoo mun kamut tähän niin et voi auttaa.

Jatkoin matkaa ja mies huikkas vielä perään:"Take care yourself" mie vaan vastasin jeejees.
Tuossa kohtaa tuli vähän semmonen olo että voihan helemapelti miten täsä käy. Mie tällä tuurila eksyneenä yksin Las Vegasissa ja illala ysin aikaan.
Päätin että jollemmie löyä kamuja niin hyppään jonku ajan päästä bussiin ja hurautan hotellille. Vähän kuitekki hirvitti mieleenhän tuli tietekki kaikki CSI Las Vegas jutut ym...GLUP!

Yhtäkkiä tajusin käveleväni sitä käytävää mistä met tulima sisään...ja hilipasin kartanole tupakalle tuumaileen mitä teen
Katri sitte laittoki viestiä ja tavallaan aia liki oltiin...he oli siellä mutkan takana toisella ovella.

Lähimä sit bussipysäkille ja kuinka ollakkaan, eikhän siinä joku narkki tuu pummaan tupakka..tai ostamaan dollarilla. Vaikia oli valehella ettemmie polta ku just olin tumpannu ja hää näki sen.
Ei siinä...annoin tupakan ja hää yritti vielä jotain hajuvettä kaupata muttemmie alakanu juttusille yhtään.
Bussi tuli aikanaan, mutta eihän se paluukaan menny niinö Strömsössä vaan oli bussin vaihtoa ja epävarmuutta päästäänkö hotellilelle mahollisesti milloin
Tuolla on muuten ns hovimestarit ja portsarit joka paikasa...vai mitä liene vartijoita nää oli, mutta oli melekosen tiukkasananen tättärä joka komenteli

Aamupäivisin met kävimä joka päivä pötköttelemässä hotskun uima-altaalla, viimisenä aamuna huomasima vasta että met päästään hissilä liki allas-aluetta, sitä ennen met olima hilippassu läpi kasinon jne niissä meiän hellemekkohurtuukeissa, joien alla oli sitten uimavermeet.
Siellä altaala mie ostin elämäni kalleimman paukun, jumankaut se makso 17$ eli sen aikasen kurssin mukkaan melkeen sama euroissa.




Jos mie nyt joka kommervenkin käyn läpi niin tää naputtaminen ei muuten lopu IKINÄ! =D
Joten VÄHÄN pikakelauksella.

No palaan kuitenki vielä sinne aika alkuun. Met emmä saaneet huoneen kassakaappia auki, jotta oisima meitin järkkärit laitettu sinne (mulla oli kamulta lainassa semmonen jota osasin käyttää tosi huonosti kun se omani oli edelleen sielä Kemijoen pohojasa).

Mie huikkasit yks päivä Katrille, että meen kasinolle tupakille ja Katri oli sit hetki myöhemmin ollu menossa veskiin toeten että se kerpele on lukossa. Oli sitten siinä huhuillu mua:"Ai et vielä mennytkään tupakalle". No ku vastausta ei kuulunu niin hää oli tajunnu että jostain syystä se veski on vaan lukossa...eikä sielä kettään oo.
Hää soitti sit huoltomiehen joka kävi sit siinä välissä ko mie siellä tupakilla olin ja hain yhdestä kahviosta hotskussa kahvia.

Katri oli sitten toennu huoltomiehele että kattoppakö met ei saaha tuota kassakaappia auki niin aukasisikko sie sen. Mies oli menny aivan kauhistuneen näköseks ja hokenu nononono...käskeny soittaa respaan.

Katri teki sit työtä käskettyä...meni tovi ja mein huoneen ovikello soi...joo-o siinä huoneessa oli oma ovikello joka aiheutti minussa hilpeyttä.
No ei siinä...Katri aukas oven ja siellä seiso semmonen h-mmetin iso mies, takana toinen ja vielä kolmaski.
Näien naamalla ei kuulkaa ollu hymyn häivää...sällit oli mustat puvut päällä...no tiättähän te, semmosia ko elokuvien turvamiehet on...ja napit korvissa tietekki.

Eka mies kyseli:"Oletteko avanneet kassakaapin"...noeiiii, ei met teitä tarvittas jos ois...
Mitähän kaikkea net kyseli...en muista enää, mut lopuks piti näyttää passit...no methä näytimä.
Kaks näistä miehistä tuli sissään ja yks jäi ovelle...taas niinkö elokuvissa...selekä mein huoneeseen päin, haarat pikkasen levällään kädet edessä ristissä ja katteli vuoroin kumpaanki suuntaan käytävää.

Nää kaks jokka tuli sisään meni sinne kassakaapille ja komensi meiät kauemmas...alkovat avaan sitä kaappia ja kokoajan samalla raportoi sen napihärpäke systeemin kautta varmaan jonnekki valvomoon:"Nyt avaamme", "Ovi auki", "Kaappi on tyhjä"
Mieko sitä seurasin niin aloin jo eppäileen että jo vain jossain on piilokamera...oli se poka niin epätoellisen olosta.

No sitten net läks:"Have a nice day" ja net oli poissa...met istuttiin penkeillämme ja tuijotima toisiama ihan hölmistyneinä, että mitä nyt niinkö tapahtu.
Jo met sitten myöhemmin tajusima miks noin...Las Vegas...

Yhtenä päivänä met olima taas kaupungilla ja mulla järkkäri kaulassa...tuijottelin kameraa ko yritin säätää sitä mulle vierasta kameraa...kuinka ollakkaan yhtäkkiä mie tajuan olevani kahen hahmon kainalossa.
Tiättäkö niitä joita näkyy telkussa...on Michael Jacksonia, Elvistä, Mikki Hiirtä jne jne...no en muista mitä nää oli mutta jotain karvasia leffahahmoja.
Nämä tekee siis ihan yksityisesti tienausmielessä sitä että jos heistä kuva otetaan het on rahhaa vaila.
Nää kaks tosiaan ampas mun molemmin puolin ja vissiin luuli että oon kameraa säätämässä jotta nyt kuvataan...taiiiii miettivät että tuo tollo keikataan.
Miekö säikähän niin ei koskaan tiä mitä tapahtuu...itelläki aina jännittää jos ehtii...
Säikähinhä mie...kaks isoa karvasta öhkömönkijää nappaa kii jossain päin hiton Las Vegasin Strippiä...reaktio kädet irtos kamerasta, mie huitasin käsilä sivuile kumpaki jonnekki naaman liki ja rääkäsin tällä kähiälä äänelläni:"FUCK OFF" ja lähin kipittään tyärten perrään jokka meni kaukana eelä.
Onneks se kamera oli hihnalla kaulasa ettei tippunu niinkö se kamera joka sinne jokkeen joutu.

Kerran meillä oli tapahtuma jossa oli PartyLiten tätä ihan kansainvälistä porukkaa mukana...maittain met olima tapahtumissa siinäki, mutta mm mies joka oli tuoksuja suunnitellut oli paikalla.
Meitä terotettiin että älkää sitte myöhästykö kun aikataulu on tiukka. No mitäpä lottoatta miten kävi...met oltiin Katrin kanssa net jokka myöhästy...met eksyimä ja se hotelli oli niin jumalattoman iso että vaikka met kysyttiin henkilökunnalta ohjetta että mistäs tämmönen sali löytys, niin kukaan...ei KUKAAN osannu neuvoa.
Vihdoin hiivimä paikalle ja meiät ohjattiin vähän niinkö takakautta sisään...mutta totta se tietekki oli niin että ainuat vapaat paikat oli sielä eesä...ihan eesä, että varmasti kaikki näki ketkä myöhästy.
Meinas itku päästä ko niin hävetti!



Ne vapaat paikat oli tuossa missä istuu kaksi vaalea paitaista naista...tämä kuva on jonkun muun maan tapahtumasta, mutta sama paikka.


Viimeisenä iltana meillä oli Amazing Partyt...ne oli toellakin sitä, billeet oli hotellin katolla olevalla uima-allas alueella jonka kylesä oli semmonen jäätävän iso yökerho.

Mie lähtötunnelmissa Amazing Partyihin


Mie se istuin siellä ja alko nainen laulamaan, tumma nainen ja äänessä samaa kun Tina Turnerilla...mie tiirasin huonon näköni kanssa että ei sunkhan...mutta ei, ei se ollut Tina vaan Grammy voittaja Thelma Houston...aivan mieletön meno.
Laitan bileistä jokusen kuvan tähän.



Thelma Houston

Kuvassa mieki, vasemman altaan reunalla valkeassa paidassa













Billeiden teema oli 70-luvun disco ja pukukoodi:valkea, hopea, musta, disco
Kuvassa allekirjottaneen kengät jokka jäi pöyän alle aika pikaseen ko meinas jalat kuolla...mie tanssin niin paljo että huhheijaa...tosin ehin mie nauttia baarin antimia, niin ruokaa ko juomaaki



Bileet oli järettömän huikeat...mie en usko että mie ikinä ennää tuun semmosiin pääsemään, toellaki nimensä mukkaan Amazing Partyt!
Seuraava päivä vielä seikkailtiin Vegasissa ja illalla istuima koneeseen joka läks viemään meitä kohti kotia.
Paljon nähtiin, paljon koettiin ja kaikkea ei voi pukea kuulkaa ees sanoiksi...huikee kaupunki, epätoellinen!
Viimonen paniikkihätähätä koettiinVegasin kentällä kun yks mein porukasta yhtäkkiä alko ettimään että missä hänen matkaliput on...samassa iski mulle panekkihätä että missä mun on...pienen penkomisen jälkeen löyty kummanki liput, mutta käet tärisi ja pumppu hakkas jonku tovin löytymisen jälkeen!

Taas meilä oli konneen vaihto Heathrown kentällä...ja siellä käyneet on varmaan joutunu niihin pömpeleihin...on ko suihkukaappi jossa seisottiin käet ylhäälä ja se laite "skannas" sut.
No miekö sieltä tulin niin totta mooses mut pyssäs se tarkastaja ja kysys jotta onko mulla polvessa jotain...mie että no eiiiiiiiii. Hän näytti sit semmosta näyttöä ja siinä näky ihmisen ääriviivat ja punasena hohkas lonkan kohta ja polven.
No hän kuitenni tsekkas polven ja pääsin jatkamaan matkaa.
Perässä tuli yks mein porukasta ja tuumas;"Hulluja nuo on, hällä tämmönen narutoppi päällä nin silti tsekkasivat olkapään ko tuo laite näytti sen punasena"
Siinä mie tajusin kysyä hältä jotta onks sun olkapää kipee...ja hällä oli...ja mulla polvi & lonkka siitä jumalattomasta kävelystä Vegasissa...se laite näytti vissiin jotenni tulehtuneet kohat.
Ois pikkusenvähäsen kiva laite jonneki työterveyteen...ai on vai jalaka kipiä....meeppä laitteeseen, noo joo-o ei oo kipiä ei tai onpa se vain kipiä heh

Helsinkiin menevässä koneessa oli hauska juttu, tuli kuulutus  Lentoemäntä jne...vakio jutut, mut sitten, tervetuloa Finnairin lennolle erityisesti Las Vegasin palkintomatkalta palaavat kolleegat...met repesimä taputtamaan ja kaikki muut koneessa kurkki että mikä hitto noille tuli...ko kaikki ei varmaan ymmärtäny kieltä.

Vierailin kamujen luona Helsingissä ja mun ystävä Anssi oli viemässä mua kentälle kun nähtiin semmonen suht pieni kone ja mie nauroin että ois se ko sois tuo kone millä lennetään...naurettiin että joopa joo, ei ne tommosilla lennä tämmöstä matkaa. Eipä lennä ei...kyllähän se oli just se kone.
Sää matkalla oli kauhia ja siinä koneessa se toellaki tuntu. Oltiin jo vihdoin laskeutumassa Rovaniemen kentälle...miehän olin siinä vaiheessa matkustanu jo toista vuorokautta...väsyny ja ootin vaan että pääsen kotio.
Kone oli jo aika matalalla ko se jumankaut veti takas taivaalle...mie meinasin purskahtaa itkuun kun lentokapteeni ilmotti että on niin huono sää ettei päästä laskeutuun vaan jouvutaan lenteleen tovi siinä ympyrää.

Mietin että tänhän kruunais nyt se että kone lähtis jonnekki Ouluun 250 km päähän ja joutusin vielä kärsiin bussi tai juna kyyin kotio.
No ei, pääs se vihdoin laskeutuun...odotin hulluna, että kohta mie näen mun miehen ja tyttären, ikävä oli jo kova.
Ei ollu mies vastassa vaan tyär ja miehen systi...mie sit naurahin että aijaa mieskö vie autoa parkkiin...niin miehen sisko sanoo jotta ei kun ei mies ole mukana kun hää ei päässy, kun teiän autoon oli murtauduttu.
Mie tuumasin että nyt ei muuten huumorintaju riitä...että oikeesti missä mies on...mutta se oli ku oliki totta ja näin tyär tuli tätinsä kaa mua vastaan ku oli siellä ollu edellisen yön.
Autocase on sitte juttu sinänsä....ei siitä enempää tässä vaiheessa...mut ilm. joku narkki yrittäny saaha sen liikkeelle onnistumatta mutta toki auton hajottaen.

Mun mieletön reissu oli takana ja mie kotona ehjänä ja ilman että mitään suurta katasroohvia tapahtu.

Kiitos PartyLite matkasta ja Las Vegas matkasta...on ollu huikee taival!


Nyt puhaltaa isosti muut tuulet, tuo kaikki taakse jäänyttä ja nyt odotan malttamattomana Oriflamen ens kesän Välimerenristeily...tein sen tällä puuhalla, niin mulle kun miehelle, tai no miehen matka varmistuu pikaseen =)

Kuvat alla on tän kesän risteilyltä jolla oli huikiat 6000 Oriflame aluejohtajaa juhlistamassa Oriflamen 50 vuotista taivalta. Meitin risteilyllä tuskin näin hulppeeta on...mutta ihan huippu lähteä reissuun viikoks välimerelle!



Osan PartyLite jutun kuvista on ottanu PartyLiten kuvaaja, osan mie tai joku meidän porukasta.
Oriflamen kuvat on ottanu  Oriflamen kuvaaja

Ja jos joku oikiasti jakso tarpoa tänne asti tän jutun niin HUHHUH...epäilen ettei kukaan ole jaksanu koko juttua lukia =D



torstai 19. lokakuuta 2017

ISÄ


Isä teatterin lavastamossa joskus 60-70 luvulla
Lähen tähän juttuun tapani mukkaan aika kaukaa, isästä ei voi puhua, eikä hänen taiteesta ilman että puhuu hänen lapsuuestaan.

Isänisä Kalle Eera Korhonen oli levoton sielu, mie puhun pappana vaikken ikinä nähny häntä...ja kuviaki on olemassa vain yks kappale.
Kalle toi mummon savonmailta tänne Lappiin, vuosia en niin tiä, eikä ole kettään ennää keltä tarkistaskaan. Siinä vaiheessa mun mielestä heillä oli jo kolme lasta.

Isä synty 1929 Rovaniemelä ja isän jälkeen synty vielä yksi sisar Vieno vuonna 1932. Vieno oli vain 6 viikon ikänen ko pappa läks levvemmän leivän perrään ja jätti mummon lasten kanssa Rovaniemele. Ajatus oli että mummo ja lapset menee perästä.
Pappa loikkas Venäjälle kera jokusen kaverinsa (oonhan mie nää tarinat kuullu monesti, muttei net sillon kiinnostanu ja enää en muista).

Papasta kuulu jokusen kirjeen verran mutta tuohon aikaan tuo postin kulku oli vähän niinkö nykyään, perile tuleminen kestää ja ei ole niinkään sanottua tulleeko perile ensinkään.
Isä oli jossain kohtaa elämäänsä merillä ja yritti kirjeiden perusteella saada selevile isänsä vaiheita, Arkangelin merimieskirkon avustuksela...mutta kuten sanottu posti kulki miten sattuu niin jäi selvittämättä.

Kaikki Kallen vaiheet oli hämäränpeitosa kunnes joskus oisko se ollu jopa 2000 vuostuhannen puolela, tehtiin sukukirja Korhosista ja sieltä selevis mullekki papan vaiheet varmaksi...joku net oli käyny tutkimasa.

Heti ko nää miehet oli rajan ylittänneet niin het oli piätetty...ja aika pikaseen lähetetty Siperiaan työleirile...voipi vain kuvitella mikkä net olot on siihen aikaan sielä ollu.
Kaks vuotta tuo työleirilä olo kesti ja ainaki Kalle - pappa näistä loikkareista telotettiin ampumala työleirin päätteeks.
Hänet julistettiin kuolleeks joskus aikanaan...vuotta en muista, mummo meni uusiin naimisiin ja he saivat uuen miehen Arvidin kanssa vielä yhen lapsen, Martin mun sedän joka on ainoa näistä isän sisaruksista joka on enää elossa.

Kalle rehabilitoitiin vuonna 1987...sattuu muuten olemaan sama vuosi ko mie tuon mun miehen kanssa aloin seurustelemaan.
Rehabilitointi tarkoittaa kunnian palauttamista, se palautetaan ja toetaan julkisesti että kyseinen henkilö on telotettu syyttömänä. En ois koskaan arvannu että tuo on mulle tärkiä asia...ko enhä mie Kallea tuntenu...mutta isän kokemusten takia se on yllättävän tärkiä.

Isän vanhin sisko Vilma oli jo sen ikänen että läks ite töihin, Vieno oli niin pieni että seuras mummon mukana mummon piika paikkoihin, mutta kolme veljestä, kolme poikaa Vilho, Veikko ja isä Oiva...heiät sijoittiin perheisiin...huutolaisiksi vaikka huutolaisuus oli virallisesti lakkautettu.
Sehän tarkotti sitä että pojat meni perheeseen joka suostu heiät ottaan halvimmala...net oli vähän ko karjamarkkinat ne tilaisuuet jossa perheet arvioi kuka huutolaisista ois semmonen että ois mahollisimman vähäkulunen ja työteliäs.

Mummolla ei ollu varaa huolehtia yksin katraastaan, aikansa onnistu mutta pakko oli luovuttaa ja siksi päädyttiin tilanteeseen että pojat joutu perheisiin, soli kova paikka mummole ja monet kyyneleet virtas kun hän muisteli niitä aikoja.
Semminki ku perheissä ei toellakaan pojilla ollu hyvä olla, kunnon nukkumapaikkaa ei ollu, töitä piti tehä isosti. Perheissä pojat näki nälkää ja heitä hakattiin...koiriaki koheltiin monessa paikasa paremmin ku huutolaisia.

En muista minkä ikänen isä oli joutuessaan eka kertaa huutolaiseksi, mutta tuo aika oli hälle katkeraa aikaa...ei isä koskaan äitiään syyllistäny, miks oliskaan, mummo ois aivan varmasti huolehti lapsistaan jos ois voinu.
Isä maalas taulun jonka nimi on Huutolaispoika...taulu kuvaa tilannetta jossa hän on itte huuettavana ja kun aikanaan oli isän tauluista näyttely niin joku nainen, aikalainen, oli purskahtanu itkuun taulun nähtyään...vaikka taulussa kaikki on kasvottomia niin kaikki on kuulema tunnistettavissa ja muisto ei hälle ollu ollu hyvä.

Kaikki tuo vaikutti vahvasti isän elämään ja aina välillä hän niitä muisteli...net oli katkeria muistoja!

Ehkä se muovas isästä sen mikä hää oli, isosti taitelija, kuten monet isän puolen sukulaisista. Isä oli ihminen joka oli vaatimaton siinä mitä oli tehny ja saanu aikaan...ei hän tykäny olla parrasvaloissa.
Teatterillaki näytteli joskus aikanaan ja mitä arvosteluja lukkee niin hyvin teki senki puuhan...mutta lopetti homman ko ramppikuume oli niin kova ja se että se esillä olo ei ollu isän juttu!
Teatteriahan isä muuten rakasti tehä, mutta sielä tavallaan taustalla lavastajana.

Isä hyvin pitkäle halus että kaikila on hyä olla...huolehtivainen oli, hyvä tarinankertoja ja huumori oli kohillaan. Mutta emmie mitenkään jalustale issää nosta, ei se mikkään maailman helepoinkaan ihminen toisaalta ollu...kyllä hänesä oli vikoja aivan niinkö meisä kaikisa!

Hän oli siitä hauska ihminen että ei ollu ns tekemätöntä paikkaa...puusta teki melekeen mitä vaan, ompeli mm mulle ja mun systille vaatteita ja muutaki ompeli. Jos joku homma piti tehä niin isä kääräs hihat ja teki...yks tämmönen taidonnäyte on alla olevasa kuvassa oleva isän tekemä moottorikelkka.


Mie saatan väittää että tuon piirteen molen periny isältä...olen meinaan sitä mieltä että jos joku on jonku teheny niin mie voin kans sen tehä. Enhä mie toki kaikkea saa tehtyä vaikka päättäväisyyttä riittää...mutta yritämmie ainaki. Tavallaan ideat saada se mitä haluaa ei lopu...tosin joskus eessä on se harmaa kivi jonka läpi eivaan mennä vaikka kuinka yrittäs.

Yks kaunis huhtikuun sunnuntai aamu vuonna 1992, isä ei enää herännytkään...vaan nukkui omassa sängyssään rauhallisesti pois, jättäen ison aukon monen elämään!

No mutta se miks mie nytte jauhan isästä näin isosti...ja ennenkaikkea isän taiteesta, syy siihen on se että Korundissa avautuu ihankohta...vajaan tunnin päästä tästä kö näpyttelen tässä, näyttely jossa on esillä ainakin yksi isän taulu ja myös tätini Vilma Korhosen taulu/tauluja.

Tämä oli taas sarjassamme miten internetti yhistää ihimisiä ja asioita. Eräs nainen otti mun siskontyttöön Marikaan yhteyttä Genin kautta ja kertoi että hällä on Marikan ukin, Oiva Korhosen taulu/tauluja....sitä kautta tuli tieto että ainakin yksi isän taulu on tuola näyttelyssä.

Mie ite sain facebookin ansioista itelleni kolme isän taulua...kaks tuli etelän suunnasta ja maksoin niistä hinnan X ja yhden sain 50 vuotislahjaks sisaruksilta joiden kanssa ollaan joskus kakarana oltu tekemisissä tovin aikaa enemmänki. Iso itku pääs kun taulu roudattiin mulle Ravintola Valdemariin
jossa mie juhlin parastaennen päivääni.


Lahjaksi saamani isän maalama taulu näkyy oikealla, Valdemarin seinällä mun juhlissa


Elämä on kummallista ja bittiavaruus ihmeellistä...mutta ehottomasti pitää lähtiä kattomaan tuo näyttely.

Tulipa vainki iso ikävä isää tätä näpytelesä...

keskiviikko 11. lokakuuta 2017

Copycat ja muuta ajatusvirtaa


 kuva oli tässä yks päivä mun aluejohtajan Facebook sivulla ja kolahti aikaste isosti!

Mie oon aina sitä mitä oon, oli vastassa kuka vaan...mullei ole suotu siinä mielesä näyttelijänlahjoja että mie ossaisin näytellä. Mie oon suoraki, niin hyässä ko pahassa...se käy oikiastaan niin että ennenkö minoon aatellu loppuun niin se on jo karannu mun suusta ulos. Mullon siis pahanlaatunen piätysvaikeus, joskus oikien ittiäki jännittää että mitä sieltä suusta livahtaa.
En mie ilikiä ole tarkotuksela, mutta ossaan mie kyllä sitte vastata jos mua kohtaan ollaan ilikiä.

Olen tehny nyt reilut viis vuotta hommia eri jutuissa ja näkyny aika tavalla...ja jovain mie senki tiän että jokku ei voi sietää mua pätkääkään mutta siihe mie sanon että huihai, sitte ei siedä! Emmiekään kaikista tykkää, mutta toimeen mie pyrin tulemaan kaikkien kanssa jo senki takia että ko ei sitä koskaan tiä missä kohtaa jonku kanssa net polut kohtaa uuvestaan ja son perin ikävä jos edellinen kohtaaminen on ollu semmonen että jollain on mun käytöksestä tai sanomisesta jääny tunkionmaku suuhun.

No mutta tuo alotus kuva...mie sitä pohin tuollon ko näin ja pohin jäläkeenpäinki. Mie melekeen väittäsin että tyyliin kaikki toimitatavat on jo olemasa ja jos joku käyttää samaa ko toinen niin jo vainki son kopioimista. Mieki kopioin moniaki asioita jokka on jo jossain hyäks havaittu...tosin mie pyrin jalostamaan net, eikä niin ettäko joku on tehny sen työn niin mie sivusta tuun nauttimaan sen työn hedelmiä. Kyllä mie isosti teen silti töitä vaikka pohja idea oiski jostain toisaalta lähtösin...miksi mie sen pyörän uuvelleen keksisin ko voin lisätä siihen semmosia osia että se palvelee mua paremmin tai muuttaa sitä pyörää sen verran että se pyörii sopivasti just mun tarkotuksiin.

Mie teen itte aika pitkälti mainokset, niin myynti ko rekrykin. Toki mie niihin leiskat saatan kopioia jostain, muunnellen mutta emmie suoraan kenenkään mainoksia ota, enkä ideoitakaan...minusta sois noloa rattasta jonku toisen työllä.

Tykkään ottaa valokuvia...tai nykyään son jääny vähemmäle, aiemmin otin paljon ja monesti omat mainoskuvatki kuvasin ite. Siinä kohtaa mie saatoin hippasen avautua ko mie näin mun mainoksen jaetun niin että mun tiiot oli vain poistettu ja lisätty omat...aivan ko se ois ollu sen toisen tekemä.
No se koira älähti mihin kalikka kalahti, ko mie aiheesta avauduin...ja kuvat poistu vähin äänin ko ihmisen sivuilta Facebookissa. Yks mitä minen oikein voi sietää on kuvarosvous, napathaan joku kuva vaan ja käytetään. Kun mie käytän toisten kuvia niin mie kysyn saanko käyttää tai sitten etin jonku kuvan joka on free statuksella jaettu. Pääseehän siinä toki helepola ko varastaa toisen tekemää työtä, mutta minen haluis joutua nokatusten sen asian kanssa että jäisin kii kuvarosvouksesta...mie oon aika nihilisti tän asian suhteen

Se ku näitä tekkee, ei ole mikkään pikku homma, tekasempa tuosta vaan..ei mulle ainakkaan. Nyt mie oon säätäny meiän tiimille flyereitä ko met niin monesti olema livenä jossain, niin hyä antaa tietoa paperisena kätteen ihmisille.
Flyerin kansi - Time to grow up?

Tässä tulollaan flyeri, edustajaks alkamiseen, kuvassa Maarit Halttu


Tuosa on nyt nuien flyerien kannet...tuosa alemmassa on meiän tiimin kasvo Maarit Halttu ja mie olen niin häpihäpijoyjoy siitä että saima Maaritin mukaan meiän puuhaan! Hää on vuosikausia tehny mm Hobby Hallille mallinhommia.
Son niin soma ko on joku jonka kuva laittaa tuohon ja vielä nuin edustavan...meistä ku ei ois itestä mainoskuvviin huonostikkaan.

Tuosta sitte palathaan taas siihen yhessä tekemiseen, mie olen sitä mieltä että son se joka kantaa isoa hedelmää. On se runko josta haarottuu monen moisia oksia...yhessä oksasa on kaikki ihanat edustajat jokka on lähteny mukkaan meiän tiimiin Oriflamessa...mie toivon että joskus jotkut niistä oksista lähtee haarottumaan ja tulee uusia oksia joissa on uusia edustajia.
Yhessä oksassa on yhteistyökumppanit, yhessä meiän sponsoroimat tahot, yhessä oksassa Oriflame yrityksenä jne...jokkainen niistä oksista on tärkeitä siihen että meiän työ onnistuupi ja on hedelmällistä. Kuitekki aina se oma juttu on pääosassa, oma tavoite ja päämäärä.

Mie olen kasvanu kulttuuriin jossa tehään yhessä, autetaan toisiama menestymään ja kukaan ei puukottele toisiaan selekään. Ja voin sanoa että kaikki meistä menesty!
Tähän liittyy tavallaan yhen mainoksen teko, ihana Paula pyys minutki mukkaan naisten päivään...net on aina mukavia kun voi olla ihmisten kanssa kontaktissa ja tapaa samanhenkisiä suoramyyjiä...osa tuonneki tulevista on tuttuja entuuestaanki. Mutta tuu kuule sieki kattoon mitä kaikkea on tarjola =)




Tässä on vielä yks tekele...yksinkertanen sellanen. Tarvittiin yhteen sponssausjuttuun logon tapasta, niin tein tämmösen meiän tiimille =)



Viime perjantaina mie olin Lapin Yliopistolla, Pohjoisen huippunaiset - yrittäjyys ja johtaminen seminaarissa. Nuot tapahtumat on aina mitä oivallisempia paikkoja verkostoitumiseen ja sitä tuolaki tehtiin isosti ja aina siihen kannustetaanki näissä.
Luennoimassa oli valovoimasia, voimakkaita naisia...mahtava tapahtuma!

Mutta palataanpa vielä tuonne copycat osastoon, se kun sie huomaat jonku kopioineen sun idean...se tunne on hykerryttävä. Sehän kertoopi siitä että sie teet jottain oikein, isosti! Semminki jos sie näet semmosen kopioineen joka on issoon ääneen hunkattanu joskus muinoin että minen muitten ideoita tarvi ja ei ole mitään uutta jota hää ei jo tietäs...sitte son mun idea eellä menossa tekemään asioita.
Mie olen aina sanonu että minen laihukkaan sen takia ko jouvun syömään sanojani niin paljon...mie se sitten näisä kohin mietin aina että eikö net jokku huomaa syövänsä sanojaan...eikö net vaan muista ommaa uhoamistaan vai miten se mennee. =)

Omasta työstä pittää osata olla ylypiä, nöyrästi ylypiä muttei nöyristellen! Se tuli tuola seminaarissaki esiin että meiän Suomalaiset ko opetetaan olemaan vaatimattomia...sanontojaki on paljo:"Kel on onni on, se onnen kätkeköön", "vaatimattomuus kaunistaa", "rumat ne vaatteilla koreilee", "joka kuuseen kurkottaa se katajaan kapsahtaa" tää on kyllä niin helmi käänteisesti...siis toihan tarkottaa lähinnä, elä sie unelmoi ja kurkottele korkeemmalle...ei siitä mittään tuu kuitekkaan! =D
Unelmoia pittää aina ja mikään unelma ei ole saavuttamaton...met ollaan itte omien unelmien toteutumisen esteenä. Mittään ei saa jos ei ees yritä.

Olen elämäni aikana ollu tosi monessa paikassa töissä...ihan kaikissa ylpeenä teheny työni. Minusta mikkään työ ei ole semmosta mitä voi nenävartta pitkin katella.
Taannoin yks puoli tuttu Facebook kaveri päivitti kutakuinki näin:"Lapsilleni tulee isä-/äiti puoleksi linja-auton kuljettaja, miten semmonen lapsia auttaa lukio opinnoissa? Pitää vissiin alkaa tapailemaan lapsia tiheämpään"
Tämä ihminen poistu mun kamulistalta sen silleen tien, mie en tykkää ihmisistä jokka aliarvioi toisia nuin ja käyttäytyy moukkamaisesti...on tuo laittanu uuven pyynnön kaveriks muttemmie tarvi tuommosia verenpaineennostatajia listoilleni.

Mie olen itte kiitollinen kaikesta työstä ja kaikesta puuhastaki mitä voin tehä...ei niistä kaikista tarvi ees rahhaa tulla! Minusta on kiva autella ihimisiä jos voin...aina niistä saa itekki paljon jos ei muuta niin henkisiä voimavaroja.
Sen jälkeen ko mie kuntouduin tautini kans siihen kondikseen että mie voin tehä jotain...niin miehän oon ollukki ko vasikka kevätlaitumella....tohottanu joka suuntaan. Sitäkö 10 vuotta ellää lähes kokonaan neljän seinän sisällä niin oha se ku ois jostain irti päässy ko voi touhuilla.

Loppuun pittää vielä kertoa tämmönen hyänmielen juttu...sain kiitosta ja kannustusta omien Oriflame sivujeni kautta, se mikä tuosta kiitoksesta teki erityisen oli että sen kiitoksen ja kannustuksen anto mulle semmonen Oriflame aluejohtaja jota mie en tunne, toki tiän mutten ole muistaakseni ikinä tavannu.

Kiitos ja kehu oli pyyteetön, ilman taka ajatusta...ja kun mie tiän että sivujani käy kurkkimassa yks jos toinenki, niin arvostan sitä että hän "jätti puumerkkinsä" ja vielä kehujen & kannustuksen muodossa...ai että se lämmitti mieltä ja lämmittää edelleen!

Mutta lopetetaan sillä millä alotettiin...tää on enemmän mun näkönen ku alkukuva =)


torstai 5. lokakuuta 2017

Meeeeno lippu, meeeeeno lippu...mulla kauas meno lippu oooooon ♪♫♪♪♫

Mieitte Las Vegasissa


Nyt onki tovi ollu hilijaiseloa tällä blogirintamalla, ollu taas jos jonkimoista haipakkaa.

Viime viikko meni roadtripillä, lasken paikallisekki kaupat siihen...ma K-Supermarket Ounasrinne, ti Oriflame kutsut, ke Rinteenkulma, to S-Market Pellossa ja pe S-Market Ranualla.
Lauantai piti olla kotipäivä ja että teen jottain materiaalia sunnuntain koulutukseen...no toisin kävi.

Facebookin roskalavalle lävähti silmien etteen aaaaaivan ihana sohova, kattokaa ny ko tää on ko karkki <3

  Pakkohan tuo ihanuus oli lähteä pelastamaan meiän Oriflame tiloihin. Sattui olemaan tuttu joka tästä joutu luopumaan ja met otima tämän mielellämme meiän hellään huomaan.

Sununtaina oli sitten se koulutus ja siinähän kävi niin että mun osuudesta tuli tynkä, toooosi tynkä, sattuneesta syystä. Tosin paljon tärkiämpää oliki se mitä mun kollegani piti...tuotekoulutusta ja hällä vahva tietotaito niistä 8 vuuen kokemuksela.

Sittehä mie olenki ollu ko pysäkilä, tuomonen rykäsy on kuulkaa aika hemmetin väsyttävä ja ko ehä mie mikkään nuori tytönhupakko ennää ole...son vain pakko myöntää että jovainki se ikäki alakaa näkymään tämmösissä rykäsyissä.

Mutta lähemäpä vähän toisenlaisele "roadtripile" =)
Kellekkään ei liene epäselevää että mie olen vuosia tehny suoramyyntiä, ensiks melkeen 5 vuotta PartyLitessä ja nyt sitte vuuen verran Oriflamessa.

Elokuussa 2015 mie olin eka kertaa PartyLiten konferenssissa ja hippasen pää pyörällään kun oli niin mahoton show ja tapahtuma. Jossain kohtaa julkistettiin seuraava matkahaaste mie halvaannuin tuijottamaan näkyä lavalla, toimitusjohtaja Marko Saarenkanta oli pukeutunu Tom Jonesiksi ja takana kuva LAS VEGASISTA!

Kuiskasin mun vieressä istujalle:"Tuonne mie lähen!" Mun teiniajoista asti ollu unelma oli siinä - Las Vegas! En mie ihan sillä sekunnilla itekkään uskonu että mie sen teen, muttako tämmöselle hullule joka rakastaa haasteita lyötiin eteen tommonen haaste, niin teinhän mie sen!

Monta kertaa matkan varrela mie olin lyömässä hanskoja tiskiin ja luovuttamassa, ei minusta ole tätä tekkeen. Seija mun ihana linjajohtaja tsemppas isosti, autto ja tsemppas...samoin kaks kollegaa Paula ja Arja, ihanat ihimiset. Kun mulla oli olo että tästä ei tuu mittään ja mie en vaan pysty enkä ossaa...aina joku näistä kolmesta nosti mut jaloilleen ja tsemppas.

Yks tallennus mullon jääny mieleen lähtemättömästi. Tilaus piti tallentaa klo 24:00 mennessä ja kyseessä oli joku tärkeetäkin tärkeempi tallennus...ei meinannu tekniikka olla mun kaveri ja ko mie sen vihdoin sain tallennettua ja katoin tilauksen kelloaikaa joka oli 23:59:59 niin mulla pääs itku ja aloin täriseen =D

Tuon matkan tekeminen oli iso, ISO ponnistus...jos mie sen pelkälä myynnillä oisin teheny (onneks oli muutakin millä pysty pisteitä kerräämään), niin myytyä ois pitäny saaha 50 000 euron eestä puolessa vuuessa. Mutta mie tein sen, mie tienasin tarvittavat 50 pistettä ja siinä matkala mie nousin yksikön päälliköks. Mun tiimissä oli uskomattoman mahtavia tyyppejä useita, tarve ko vaati niin met kääräsimä yhessä hihat ja aloima töihin. Mahtavia mimmejä ja toisaalta isosti ikävä noita aikoja ja ihmisiä.

Kesäkuussa 2016 mie starttasin suureen maailmaan, kerron joskus täälä vähän tarkemmin reissusta...mutta jo vainki sie rahala pääset vaikka mihin, mutta semmosiin bileisiin mitkä tuolla oli...ei niin vain onnistukkaan päästä. Alla pari kuvaa ja video amazin partyista.


Vasemmalla uima-altaan reunalla istun valkea pusero päällä



Ikinä minkään matkan en usko vetävän vertoja tälle reissule...useammastaki syystä. Tuo tulee varmaan aina oleen mulle se THE MATKA <3

No mutta...miksikäs se mie näitä vanahoja muistelen nyt, no siksikö mie oon ihiminen joka syttyy haasteista. Tarpeeksi houkutteleva haaste niin mie varmaan meen oikiasti sen kuulusan harmaan kiven läpi.

Oriflameahan mie aloin tekeen isommin ko oli rekrytointi haaste Roomaan, siihen aikaan keikuin kahen firman välillä ja senhän sannoo järkiki että ei sitä kumpaaki pysty tekkeen hyvin ja se haaste meni sitte sivusuun. Mie siinä välissä sisuunnuin ja tuli muitaki muuttuvia tekijöitä jotka ratkas sen että mie keskityn Oriflameen tulevaisuuesa.

Eipä aikaakaan ko tuli uus matkahaaste - Välimerenristeily...päätin heti että tuonneha mie lähen. Tännään siitä tuli totta, että mie sen sain tehtyä ja etuajassa...ollaan hippasen yli puolenvälin kamppanja aikaa ja mun oma matka varmistu tännään...jakson/parin päästä saan varmaanki tehtyä avecille matkan kans. Ja niin met siipan kanssa matkaama Välimerele 2018 kesälä.

Minun aiemmat ulukomaanmatkat on rajottunu tuohon Haaparannale...no ei oommie vähän pidemmäläki Ruottisa käyny =D
Ja kerran mie kuulkaa pääsin Itävaltaan, Wieniin...parasta siellä oli Praterin huvipuisto, modernintaiteen museo ja maauimala...tiättäkö miks..
No mie olin 9 vuotias ja tuo reissu oli oikiasti isän opintomatka. Isä teki elämäntyönsä teatterin lavastajana ja tuolla Itävallan reissula met kierreltiin päivät museoita ja illat istuima teatterissa, baletissa tai oopperassa. Mitäpä lottoatta minkä verran nuo kiinnosti tuon ikästä...no ei kiinnostanu ei
Nyt jos mie pääsisin tuomoselle reissule niin mie oisin onnesta kuuskulmasena ja nauttsin satasela!

Mut minusta on niin ihana ko mie voin tehä hommia joista mie nautin ja sitä tekemälä mie tienaan tämmösiä reissuja. Mie tavallinen persaukinen tallaaja jolla ei muuten ois mahollista matkustaa...niin mie saan tällä tavalla tehtyä reissuja...ja emmie usko että Oriflamenkaan reissu mikkään tavallinen pakettimatka on...niin tienaan vielä tämmösiä reissuja! Jos mie tähän kykenen niin jovainki kykenee kuka vain!
Mie rakastan tämmöstä hommaa jossa sie voit iha ite päättää mitä sie teet ja miten...mitä sie tienaat ja mitä sie saat!

Mulla on vielä onni ollu matkasa että tässäki puuhassa on aivan uskomattoman ihana tiimi mukana mun kans tekemäsä...yksinhän minen ole mittään, kukkaan ei meistä ole! Meilä on hyä meininki tehä hommia...mulla ainaki ja mie toivon että tiimiläiset on sammaa mieltä.
Keksimä ite, omale porukale aina jotain kivaa...unohtamatta sitä mitä teemä. Jo vainki mie kiitän tässäki tiimiläisiä jokka tänki romaanin erehtyy lukemaan...kiitos kun oletta 💗💗💗

Nyt on mukava laittaa nukkumaan ja uneksimaan ens kesän risteilystä....ja siitä kaikesta mitä täsä
vielä matkan varrela onkaan eessä! Just nyt ja tässä...mie oon kauhian onnellinen =)

perjantai 22. syyskuuta 2017

Bitit solmussa, uutta ja vanhaa...muisteluaki

Mie saan haasteesta nuot laukut ja lompuukit...JESH! Niin sai muuan muuki mun edustajista
Elämä jaksottuu kolmen viikon perioideihin nykyään, Oriflamen myyntijakso kestää sen ajan.
Vuodessa on 17 jaksoa ja nyt tänään, tällä päivämäärälä alko jakso 14

Se ku tuo jakson päätösilta on, on aika haipakkaa ja voin kertoa että tää jakson jäläkeinen päivä on ns förmitätön päivä...haahuilen pyjama päällä ja se vähänenki järki mikä tuolla pääsä on, on täysin off asennossa. Tännään varsinki molen ollu niin, NIIN pysäkilä ko olla voi.
Oon tänään istunu tai röhnöttäny sohovala ihan äxänä telkkua tuijottamassa, katoin Vain elämää ohjelman. Son oikiasti huikian paljon että jaksan jonku kattoa alusta loppuun. Mie en telkku ole pahemmin tuijotellu viiteen vuoteen, jos koko tuona aikana oon kattonu 15 tuntia niin son poka palijo.
Ei mulloo aikaa, enkä mie saa sitte mittään aikaseks jos alan siihen puuhaan.

Aina ko jakso päättyy meillä on meiän tiimin miitti, aiemmin son ollu seuraavalla viikolla ja nyt met päätimä vaihtaa systeemin ja piettiin se jo jakson päättymispäivänä. Sielä käymä läpi mennyttä ja tulevaa, röpisemä kaikkea ja meil on hyä meininki.

Viime jaksola meiän porukkaan tuli uusia ihimisiä isommasti, met taiama olla tällä suunnin nyt noppeiten kasvavin tiimi. Se tuo myös paineen allekirjottaneelle ja Teijalle tuohon jaksonpäätökseen...nimittäin kuten joka asiassa uusilla on kysyttävää ja ongelmia. Met päivystämä koko päivän aina puolille öin neuvomassa ja auttamassa. Eilen näitä oli aiempaa enemmän ja lisäks oli pari jännitysmomenttia.

Kello ko löi kakstoista yöllä, olo oli aika tarkalleen kaikkensa antanu...mutta niiiiin häpihäpi, mun oma tavote täytty JEI!
Mie tienasin itelle uuvet upeet laukut, 100 euron kenkälahjakortin ja TADAAAAAA 300 euron lahjakortin stylistille. Puhumattakaan sitten muista tuote eduista, nää oli semmosta extraa...niin ja tienasimmie rahhaaki.
Jaksola 14 eli tästä päivästä ettepäin, uus edustaja voipi kaiken muun uppeuen lisäks tienata nuot kaks laukkua ja lompuukin...tuo isoin on siis ISO, ns viikonloppulaukku.
Meile jokka rekrytoima on omat kampanjat...tällä kertaa soon lahjakortteja ja jo vain mie haluan ja tarvitten niitä...mun matolaatikko, tietokonneeksiki kutsuttu, meinaa lasahtaa hetkenä minä hyänsä. Puhelinki pitäs uusia, niin josko mie nuista saisin vähän "alekuponkeja" itele.


Meile tuli tieto että bitit on bittiavaruuessa menny solomuun ja tänään toteutuvaks suunniteltu juttu siirtyyki teknisten ongelmien vuoksi.
Ekaks mie olin että voihan (painokelevotonta tekstiä), mua nolotti ko mie olin hunkattanu joka suuntaan rekrytoiessa, että nyt on viimonen hetki lähtiä mukkaan niin ettei mee alotusmaksua.
No nyt nuot bitit meni tosiaan solomuun ja tuo maksulliseks meno siirty reilun viikon päähän.
Sittehä mie hokasin että jumpe, täsähän on reilu viikko aikaa tarjota vielä mahtavile tyypeile mahtavia etuja ja tuloa meiän tiimiin...meinasin kirjottaa että mahtavaan tiimiin mutta sois laimia kuvaus meiän porukasta!

Molen monesti sanonu sitä, että jännästi niitä asioita on näkösällä, mikkä on itelle siinä hetkessä jotenki tärkeitä....kaikkea ei voi senkään piikkiin laittaa että sitä kiinnittäs vaan huomion eri tavalla.
Esim nyt, meile on tän Oriflamen kans tulossa tilat Sampokeskukseen...ja nyt o lahjana tietyssä asiassa Oriflamella avaimenperä...jo vain mie sen haluan ko kohta o net uuvet avaimetki.
Kattokaa ny, eikö ookki nätti?!
Ny pitäs viikonloppu jollain ilveellä hippasen ladata akkujaki, ens viikosta tullee taas semmone heihulinaa viikko että huppista.
Toisaalta pitäs se vissiin oikiasti tähän torpan laittoonki jo pikkuhilijaa paneutua, saisinkoha mie huijattua itteni niin että se tuo siivoaminen on rentouttavaa ja siinä saan ladattua niitä akkuja.

Mie tajusin eilen että siitä o aika tarkalleen 9 vuotta ko tapahtumasarja käynnisty, jonka seurauksena mun aiempi blogin pitäminenki loppu.
Eilen oli vuosipäivä siitä kö mie lähin vähän käväseen ensiavussa, seuraavan kerran mie tulin kottiin reilun kaheksan viikon päästä ja siitä kk niin äiti sairastu ja lopulta nukku pois.
Soli niin raskas soutusta aikaa ettei sieltä ollu paluuta ennää mihinkään kepiään kirjotteluun...oli tullu oikein huolella turpaan niin crohnin tauilta ko syövältä.
Enempiä mie en nuihin aikoihin usko palaavani ko emmie jaksa synkistellä, ollutta ja mennyttä...tai no johan se tuo crohn mulle tänäänki mahtiaan näytti...MUTTA emmie jaksa kitistä niistä ko se vaan kertaa huonoa fiilistä. Ennemmi mie mietin kaikkia mukavia niin pyssyy hyvä vauhti elossa.




tiistai 19. syyskuuta 2017

Joskus hommat vain luistaa niinkö rasvattu...



Jovainki sen huomaa että on syksy, mun rakastama vuodenaika! Mulla on syksylä tapahtunu oikiastaan tosi monia elämän suuria asioita...tuon siipan kanssa lähimä samalle polulle syksyllä, tyär synty syksyllä, siinä net suurimmat!
Sitten mun elossa on aina jotain ihan erilaista vauhtia syksyllä, aikanaan lähin PartyLiten kelkkaan syksyllä ja samoin tähän Oriflameen aika jämptisti vuos sitten...syksyhän se sillonki.

Taas on iso vaihe pykälässä ja kokoajan tapahtuu uutta...ja mie oon niin into piukilla että ei paremmasta väliä!
Tänään tiistaina met istahimama palaveeraamaan Antellin kahviossa Sampparissa Teija, mie ja sitten aivan ihana lifestyle bloggari Sanna. Teimä yhteistyödiilin jonka mie uskon kantavan pitkälle ja isosti! Sanna on urheilullinen, kaunis nainen joka kirjoittaa blogissaan terveyteen, hyvinvointiin sekä kauneuteen liittyvistä asioista.
Pysykäähän kuulkaa kuulolla Sannan blogissaki, Sanna testaa meiän tuotteita ym.
Life by S blogin kirjoittaja Sanna



Huomena met istamaha sammaan kahvilaan palaveeraan Tarja Ylianttilan kanssa. Ensinnäki ihana nähä piiiiiiiiiitkästä aikaa ystävä jo sieltä kakara ajoilta ja sitte se miten tää liittyy työkuvioihin.
Tarja on ammatiltaan maskeeraaja ja toiminu vuoskausia Suomen isoimmissa teattereissa, elokuvissa ja kouluttanu maskeeraajia. Hää on lupautunu pitämään meiän edustajille koulutusta, huomena katoma asiaa tarkemmin, mutta jo se tieto että tää toteutuupi, antaa hommalle siiiiiiiivet heh

Eikä siinä vielä kaikki...
Perjantaina varmistu jotta meille tulee omat toimitilat Sampokeskukseen, aaaaaaaettä mie tykkään!
1.10. meillä on oma tila missä met voima meiän edustajien kanssa pitää koulutuksia, tapahtumia, kutsuja ja mitähän kaikkea met keksimäkään. Tää nostaa meiän homman uuele levelille, on helppo tehä hommia kun on tilat.

Sampokeskus on pyöriny mun työ- ym kuvioissa vuodesta 2012, milloin milläkin tapaa. Oon tuolla aiemmin kertonutkin EnR kuvioista. Mie olen vain niin häpi siitä että myös meiän Oriflame tilat tulee Samppariin...meinas käyä vähän toisinki, mutta ei onneks käyny. Jos mulla on ollu Oriflamen kanssa olo että on ku kottiin ois tullu, niin Sampparista vois sanoa että olo on kovin kotosa alkaa järkkään tilat...on ko ois kottiin palannu =)

Yhteistyökuvioita on muitaki, met olima Pin Up kisassa valittemassa meiän tiimin suosikkityttöä ja yli 70% äänistä sai kaunis ja ihana plus size- ja pin up malli Maarit Halttu, hänestä tuli meiän tiimin kasvo ja tän tiimoilta tehään vielä kans yhtä jos toista.
Maarit on toiminu mm Hobby Hallin mallina
Maarit Halttu
Esko Vieruahon ottamassa kuvassa


Ja voittako kuvitella...on meilä jo sovittuna kuvioita vuuen päähän asti jotain...mutta siitä lissää myöhemmin.
Meiän motto on se että aina tapahtuu ja niin se vain on...vierivä kivi ei kuulkaa sammaloiu...ja tämmönen vanhaki nuortuu!

Taas mie kierrän tän ajatusvirran sinne ihmisiin, tänään just puhuttiin siitä kuinka tärkiää on verkostoituminen ja yhessä tekeminen...ja tää kaikkihan on sitä parhaimmillaan.
Ilman yhessä tekemistä kaikki ois tylsää, kuka jaksaa yksin puurtaa kaikessa. Sit se että kun on niitä ihania ihimisiä ympärillä joilla riittää tahtotilaa auttaa ja lähtee mukaan hulluimpiinki ideoihin niin se on ihan parhautta!


Haluasikko sie meiän tiimiin jossa tapahtuu aina jotain?
Tiiäkkö ko se käy heleposti, ei maksa mittään (jos rekisteröidyt ja teet jonku tilauksen viimeistään 21.9. torstaina), tilata sie voit vain vaikka itelle mitä tarvit ja haluat...vieläpä niin että sillon ko sie haluat. Nyt on vielä ihan huippua...ko sie lähet nyt rekisteröityyn niin saat The ONE Wonderlash ripsarin JA vapaa valintaisen tuotteen ILMASEKS.
No ekkös sieki tuu meiän tiimiin?!
Tuu vaa mukkaan, niin ei mee aika hukkaan...tästä ko rekisteöiyt niin saat kaikki hyät edut!
Menetä et mittään vaikka kokeilisit...pois sie pääset heti jos siltä tuntuu, mutta mun pittää varottaa että saattaa tää viiä isosti mukanaki <3





#oriflame #tuumeiäntiimiin #ainatapahtuu #ilovemyjob


Viva Las Vegas

Multa on nyt pari semmosta ihmistä jotka tietää mitä kaikkea tapahtu reissussa, pyytäny että mie tän Las Vegas jutun kirjottasin ja tässäp...